Eli aika oli alkuvuosi 2008. Olin niin lopeen kyllästynyt siihen että joka perjantai piti stressata siitä että mitä Tapsa on päättänyt kun se perjantaina tulee töistä kotiin. Että juodaanko tänään vai ei?? ja siihen tietenkin liittyi myös oliko raha. Ja joka perjantai sama pelko toteutui.. Mä varoitin Tapsa puolen vuoden aikana joka viikonloppu että jos ei tuo viinajuonti vähenee niin mä otan lapset ja muutan pois. Jolloin syntyi kauhea riitaa ja Tapsaa sitte huusi minulle että sinun päässä se vika on ei mulla oo mitään ongelma... Huhtikuussa sitte päätin että nyt riitti. Kävelin Kunnan toimistoon ja asuntoosastolle että löytyykö vapaita kolmioita. Ja sanoin vielä että tällä on aika kiire joten mitä vaan kelpaa. No löytyi yks aivan ihana kämppä mikä toisaalta oli vähän epävarmaa että vapautuuko se vaiko ei? Sitten toukokuun alkupuolella tuli soitto kunnan toimistolta että se vapautuu ja tuutko milloin allekirjoittaa sopimukset.. ja minähän menin heti. Päätös oli siis tehty. Mietein edes takas ja takas edes.. että uskallanko tehdä sitä vaiko ei..`?? ja tunteet ja omat ajatukset olivat siinä vaiheessa niin sekavat etten oikein tiennyt miten pitää tehdä. Päätin sitte etten kerro Tapsalle mitään vielä tästä asiasta. Onneks minulla oli niin ihana ystävä Tiina joka rohkaisi minut ja lohdutteli mut silloin kun sitä tarvein. Ja oikeastaan en olisi ilman häntä nyt tässä missä nyt olen.. mutta siitä sitten enemmän myöhemmin.
Toukokuun puolessa välissä sitten päätin että MÄ TEEN TÄMÄ.. ja sitten yks perjantai ilta päätin että nyt kerron tämä kun muutenkin olin jo valmiiks vihainen Tapsalle kun se TAAS piti lähteä juomaan. Kerroin että olen saanut tarpeeksen ja olen saanut asunto mihin muutan lasten kanss viikonpäästä. Tämä tietenkin tuli shokkina jolloin tuli kysymys että miks nyt yhtäkkiä.. sanoin ettei tää nyt mitenkään yhtäkkiä ole ku olen sulle tästä sanonut jo 6kk. Ja tietenkään sitä Tapsa ei ollenkaan enää muistanut. Mutta sanoin että päätös on tehty enkä sitä muuta. Lupasin kuitenkin antaa 2kk aika parantaa tapaansa eli mulla oli väliaikainen asunto mihin pääsin muuttaan ja heinäkuun lopussa oli suuri mahdollisuus että joudun luopumaan siitä. No Tapsa lupasi että ilman muuta hän parantaa tapaansa... (yeah Right).
Toukokuun lopussa tuli viihdoinkin se päivää että nyt piti muuttaa. Ja arvatkaa kuinka monta kerta olin sen aikana muuttanut mieltä että muutanko vaiko ei... Rupesin keräämään kaikki omat ja lasten tavarat kasaan. Ja sovittiin että mä saan puolet tavaroista niinkuin kuuluikin olla..
Muutto oli takana, Kiitos ihania ystäviä ja mun rakas pikkuveli. Alkoi tuntua kuin pystyn taas hengittämään .. OLEN VAPAA!!! Se narsistinen, juoppo paska ei enää määrännyt että mitä sain tehdä ja mitä en.. vaikka se kyllä yritti. Päätettiin sitten että ku mä olin vuorotyössä niin se pitää lapset aina kun mulla on iltavuoroja joka toinen viikonloppu. Alku näytti siltä että Tapsa oikeesti oli halu muuttua... ja toisaalta toivoinkin sitä ihan lastenkin takia. Mutta ei kovin kauan muutos pysyi. Joka viikonloppu kun lapset oli hänellä niin alkoi soittaminen Tehdäänkö sitä, tai tätä, tulisitko meidän kanss sinne ja tänne, voitaisko kahtoa joku elokuva yhessä. Yritin sitten joka kerta kertoa että olen sopinut menoa ja nyt ei oikein passaa. Mutta ruikutus jatkui ja jatkui. Mutta kun tuli Tapsan vapaa viikonloppu niin ei kuulunut äijästä mitään koko viikonlopun aikana. Alkoi ketuttaa.... Mullahan ei voi olla elämä ilman häntä ja lapsia.. joo just.. Lapset mullle tärkeämpi kuin mikä muu mutta nautein vapaudesta ja omasta ajasta niin paljon että tuntui todella hyvältä. Ja enkö mä saa tuntea hyvää oloa ja vapaus... miks en...???
Juhannus meni siihen että äijä lähti kavereitten kanss mökille 4 pv.. eikä kuulunut mitään taaskaan.. enkä kyllä edes odottanut sitä. Vietettiin lasten kanss aivan ihana juhannus.... Herkuteltiin, saunottiin valvottiin myöhään.. Mulla on niin ihanat lapset. tyttö ja poika..;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti